Tanja Kotti

Eläinfysioterapiaa vuodesta 2005 alkaen

Olen valmistunut fysioterapeutiksi 2002 ja suorittanut eläinfysioterapian erikoistumisopinnot Satakunnan Ammattikorkeakoulussa 2004. Turun Koirafysio on perustettu 2005 ja vuodesta 2006 lähtien olen toiminut kokopäiväisesti eläinfysioterapeuttina.

Yli puolet asiakkaistani on urheilu- ja harrastuskoiria joilla on ilmennyt erilaisia ongelmia tai joiden omistajat pyrkivät ehkäisemään ongelmien syntymisen ennaltaehkäisevällä fysioterapialla. Loput asiakkaistani tulevat eläinlääkäreiden lähettäminä erilaisten diagnoosien kanssa.

Hoidan asiakkaitani pääasiassa manuaalisen terapian avulla jossa käytän osteopatian ja kraniosakraaliterapian tekniikoita. Tärkeä osa kuntoutusta ovat myös erilaiset terapeuttiset harjoitteet joita ohjaan omistajille kotiharjoitteiksi. Parhaiten kuntoutusprosessi onnistuu silloin kun omistaja osallistuu itsekin aktiivisesti koiran kuntouttamiseen.

Haluan kehittyä työssäni ja siksi jatkokouluttaudun mahdollisuuksien mukaan. Pyrin hoitamaan koiria kokonaisvaltaisesti ja tavoitteenani on aina löytää syy oireille eikä tyytyä vain oireiden hoitamiseen.

Kotoa meiltä löytyy tällä hetkellä yksi göötti, jonka kanssa hiukan hömpötellään joitakin koiraharrustujuttuja. Aktiivinen harrastus- ja kilpailu-ura on itselläni jäänyt toistaiseksi kokonaan, mutta kokemusta löytyy agilityn, tokon ja pk-puolen lajeista edesmenneiden belggareiden kanssa.